Kuvataiteen kaikki salat – Andalusia 2.-9.9.2023 Malaga – Granada – Sevilla - Ronda

Taiteen ja kulttuurin matka parhaassa seurassa! Tiesitkö, että Suomen kultakauden suuri mestari Albert Edelfelt etsi inspiraatiota myös Espanjasta.  Sevillassa syntyi hänen flamencoaiheinen maalauksensa.

- Teron ohjauksessa löydät omat vahvuudet kuvan tekijänä sekä maalaamaan samoissa maisemissa kuin Albert Edelfelt työskenteli.
- Liisa Väisäsen johdolla kulttuurimatkailijat oppivat taiteesta ja sen katsomisesta samoin kuin Espanjan värien ja taiteen vaikutuksesta Edelfeltin töihin.
- Erityisen inspiroivaa tällä matkalla on ajatusten vaihto kuvan tekijöiden ja katsojien välillä. Teron ja Liisan luentoaiheet synnyttävät uusia oivalluksia kuvan tekemisestä ja näkemisestä.
- Tällä taidematkalla sinulla on aikaa keskittyä maalaamiseen tai piirtämiseen. Saat opastusta, miten sekoittaa öljyvärejä tai käyttää akryylitekniikkaa ja muita
vesiohenteisia värejä.
- Matka sopii sekä aloittelijalle tai pidemmälle ehtineelle.
- Matka sisältää noin 20h opetusta, 4 lounasta ja kurssin päätöksen: Flamencoillallisen

Osallistuja Sorrento 2022: Kokonaisuudessaan uskomaton paketti! Kiittäisin Teroa opettajana. Mukavasti kerroit omista prosesseista, se on aina kiinnostavaa.  Esitykset ja jakamasi materiaalit olivat hyviä ja hyödyllisiä.  Inspiroiduin tuosta sitruunateemasta todella paljon ja sain hyviä vinkkejä, miten jatkaa työskentelyä.  Liisa Väisänen oppaana oli parasta mitä minulle ikinä järjestettyjen matkojen aikana tapahtunut! Osallistujan kannalta on myös tärkeää, että vetäjien vuorovaikutus on toimivaa, sillä tunnelma ja tunteet välittyvät ryhmään, siinä onnistuitte loistavasti, Iso kiitos Teille molemmille!

Alustava matkaohjelma:

2.9. lauantai Malaga
Lähtöselvitys Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Tero Annanolli lentää ryhmän mukana. Klo 06:00 Lähtö Finnairin lennolla kohti Malagaa, jonne saapuminen on klo 09:45. Liisa Väisänen on ryhmää vastassa tuloaulassa. Ajo lentoasemalta Malagan keskustaan, jossa teemme kaupunkikierroksen osittain bussilla ja   osittain jalkaisin. Vierailemme Malagan museossa, jossa on Taide-Akatemian kokoelmat.
Lounas päivän aikana.
Hotelli Ilunion Fuengirola **** (paikallinen luokitus)
Illalla kokoonnumme hotellin kokoustilaan matkan avajaispuheenvuoroja varten. Kurssin vetäjät Tero Annanolli ja Liisa Väisänen esittäytyvät.
Tutustuminen muihin ryhmäläisiin ja jakautuminen pienryhmiin. Tilaisuus kestää noin kaksi tuntia.

3.9. sunnuntai Luentoja, patsaskävely ja maalausta
Aamiaisen jälkeen kävely Sofia-opistolle (400 m). Liisa luennoi Edelfeltin matkoista ja elämästä Espanjassa ja Tero kertoo, mitä Edelfelt etsi Espanjasta ja orientalismista. Luentojen jälkeen taiteen katselijat lähtevät Liisan kanssa Fuengirolan patsaskävelylle. Katselemme patsaita ja tulkitsemme niitä taideteoksina. Tero opastaa maalarit Edelfeltin luonnostelutekniikkaan ja ulkoilmamaalaukseen.

4.9. maanantai Granada Päiväretki Granadaan.
Matkan aikana kuulemme Teron ja Liisan luennot. Granadan mustalaiskaupunginosassa Sacramontella Albert Edelfelt maalasi romaniväestöä ja hänen pääteoksensa koko matkalta on Tanssiva Gitana I, sacramontelaistytöstä tehty maalaus. Kulttuurimatkailijat vierailevat Liisan kanssa Alhambran ainutlaatuisessa, koristeellisessa palatsikokonaisuudessa. Maalarit voivat tutustua Alhambraan kulttuurimatkailijoiden kanssa ja ottaa kuvia luonnostelua varten. Maalaamiseen tai luonnostelu Alhambrassa on mahdollista, mutta siihen tarvitaan etukäteen hankittu akreditointilupa.Illallinen Montesacron flamencopaikassa.
Flamencoesitys
Lähtö paluumatkalle kohti Fuengirolaa.

5.9. tiistai Malaga
Aamulla kokoonnumme Sofia-opistolle Liisan ja Teron luennoille. Liisa luennoi taiteen romantiikasta ja omanttisesta reitistä. Teron luento Kukat ja kasvit taiteessa.
Maalarit maalaavat Teron johdolla Fuengirolassa.
Taiteen katselijat lähtevät Liisan kanssa paikallisjunalla Malagaan ja vierailevat CAC nykytaiteen museossa, jossa on sekä espanjalaisten että kansainvälisten taiteilijoiden töitä sekä Pompidou keskuksessa. Centre Pompidou sijaitsee Malagan modernilla satama-alueella ja on nähtävyys jo itsessään. Centro Pompidou Malaga on pariisilaisen emomuseonsa  ensimmäinen pop-up museo maailmalla ja Pariisin museosta on lainassa muutamia kymmeniä modernin taiteen merkkiteoksia.

6.9. keskiviikko Sevilla
Päiväretki Sevillaan. Kaupunkiin saavuttua teemme kävelykierroksen paikoissa, joissa Albert Edelfelt maalasi. 
Lounas.
Maalarit maalaavat samoissa maisemissa ja tunnelmissa kuin Edelfelt, kuten San Telmon palatsilla (maalataan ulkopuolella). San Telmon palatsia pidetään yhtenä Sevillan kauneimmista barokkityylisistä rakennuksista. Julkisivu on 130 m pitkä ja se on koristeltu patsailla ja kehystetty pylväillä. Taiteen katselijat käyvät Liisan kanssa kauniilla Plaza de Españalla. Aukion reunaa koristaa 52 freskoilla kuvioitua penkkiä esittäen kaikkia 52 Espanjan maakuntaa. Katselijat käyvät myös katsomassa Sevillan sieniä, osittain suomalaisesta puusta valmistettua mahtavaa puurakennelmaa, joka toimii kauppahallina, museona ja näköalapaikkana. Retki jatkuu Trianan kaupunginosaan ja San Jorgen linnalle, vanhaan inkvisition majapaikkaan, johon Mozart sijoitti osan Fidelio oopperastaan. Paluukuljetus Malagaan.

7.9. torstai Ronda
Päiväretki Rondaan. Retkellä puhumme romantiikan vaikutuksesta taiteeseen ja siitä mistä romanttinen reitti kulki Andalusiassa. Ronda jylhine maisemineen oli yksi pääkohteista.
Lounaan jälkeen maalarit maalaavat Rondan upeissa maisemissa.
Taiteen katselijat tutustuvat Liisan johdolla vanhaan kaupunkiin ja vierailevat Casa del Rey Morossa, Maurilaisessa palatsissa. Nimi johtaa hieman harhaa, sillä palatsi on rakennettu 1700-luvulla, eikä maurien kuningas ole asunut linnassa. Tutustumme palatsin puutarhan andalusialaiseen tunnelmaan kaakeloituine penkkeineen ja suihkulähteineen. Päärakennus ei ole avoinna yleisölle.

8.9. perjantai Pop-up näyttely ja symposium
Koko matkan kruunaa Pop-up näyttely Sofia-opistolla. Kokoonnumme Teron ja Liisan vetämään symposiumiin, jossa vaihdamme viikon aikana syntyneiden maalausten äärellä havaintoja sekä mielipiteitä taiteesta ja sen merkityksestä.
Läksiäislounas.
Ilta vapaa.

9.9. lauantai
Aamiaisen jälkeen kuljetus Malagan lentoasemalle.
Lähtö Finnairin lennolla ja saapuminen Helsinkiin klo 16:10.

Hinta  
vähintään 25 henkilöä 2580 €/hlö/2hh                   
vähintään 20 henkilöä  2760 €/hlö/2hh
                                       
Yhden hengen huoneen lisämaksu 755 €.

Jos asut aurinkorannikolla, kysy hintaa matkanjärjestäjältä Resviaria

Hintaan sisältyy
- Finnairin lennot Helsinki – Malaga – Helsinki
- 23 kg ruumaan menevää matkatavaraa ja 8 kg käsimatkatavaraa
- 7 yön majoitus Fuengirolassa
- bussikuljetukset ohjelman mukaan
- ohjelmassa mainitut Teron ja Liisan luennot
- luentotilat luentoja varten
- tila maalaamista ja maalaustarvikkeiden säilyttämistä varten
- 4 lounasta sis. vesi ja 1 juoma
- flamencoilta sis. illallisen ja juoman
- sisäänpääsymaksut vierailukohteisiin
- kuulokkeet 6 päivänä
- suomenkielinen opastus ja opetus Liisa Väisänen ja Tero Annanolli
- lentokenttämaksut, paikalliset verot ja arvonlisävero

Maalauskurssille osallistuvien mukaan otettavat tarvikkeet. Lista tarkentuu lähempänä matkaa:
- maalausteline
- luonnosteluvälineet
- maalauspohja
- vesiohenteiset värit, akryylivärit tai öljyvärit
- sään mukaiset maalausvaatteet

Matkaohjelma sitoumuksetta. Hinnat edellyttävät minimilähtijämäärää. Pidätämme oikeuden ohjelman sisällön muuttamiseen force majeure -tilanteissa.

Matkavaraukset :

KUVATAITEEN KAIKKI SALAT – ANDALUSIA 2.-9.9.2023

www.resviaria.com

Ilmoittaudu

Yhteystiedot

Tero Annanolli
tannanolli(at)gmail.com+358 44 3021 246