Albert Edelfet ja kesänäyttely

ATELJEEN TAIKAA 4.5.-6.8.2023 VILLA ALBERT

Näyttelyssä on esillä Tero Annanollin, Johanna Lumpeen, Suvi Malekin ja Lumi Saarikosken maalauksia sekä Kaj Lindgårdin veistoksia.

ALBERT EDELFELTIN ATELJEE TÄYTTÄÄ140 VUOTTA KESÄLLÄ 2023
Albert Edelfeltin ateljee sijaitsee Porvoossa Haikkoon kylässä meren rannalla. Haikkoon lahti ja Porvoon saaristo ovat olleet Albert Edelfeltin tuotannossa merkittävässä asemassa. Albert Edelfelt rakennutti Haikkoon ateljeen vuonna1883. Kaikkiaan Edelfelt vietti Haikossa 26 kesää ja maalasi yli 220 teosta. Ne ovat rakastettuja saariston elämää ja sen asukkaita sekä taiteilijan perhettä kuvaavia maalauksia. Näistä monet palkittiin Pariisin salongeissa ja ne kulkeutuivat museoihin ja merkittäviin taidekokoelmiin eri puolille maailmaa.

Villa Albert-näyttelytilan Edelfelt-osiossa on esillä säätiön omien kokoelmien lisäksi kolme Edelfeltin maalausta yksityis- kokoelmista. Näyttelyiden lisäksi kesän ohjelmassa on luentoja ja konsertteja, jotka kertovat Edelfeltin taiteesta ja elämästä.

-Taiteilijana tunnistan yhteneväisyyksiä omassa ja Edelfeltin työskentelytavoissa: Pariisi, jatkuvan kauneuden etsinnän, tradition hienovireisen yhdistämisen nykyhetkeen ja sen riittämättömyyden tunteen, kun aikaa on liian vähän ja omat vaatimukset taiteilijana ovat aina askeleen edellä. Olen poiminut maalattavat kohteet samoista ympäristöistä ja aiheista, joita Edelfelt tutki. Yksi on pysynyt muuttumattomana: yksinäisyys, talvi, kesä ja Porvoon joki.

Maisemamaalaus ei siis voi olla luonnon kopio tai toisinto, vaan uusi todellisuus. Kuva on todellisuuden malli. Ja siksi maalaukseni on koettava kaikin aistein.

Tero Annanolli valmistui taiteen maisteriksi 2004 opiskeltuaan Taideteollisessa korkeakoulussa, Kuvataideakatemiassa sekä Repin instituutin kuvataidekoulutuksessa. Hän täydensi opintojaan 2015 Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun Taiteilija osana organisaatioita koulutusohjelmassa ja valmistui ensimmäisten joukossa taiteilija-kehittäjäksi Suomessa. Annanollin teoksia on kotimaisissa ja ulkomaisissa kokoelmissa. Hän on myös vuoden 2012 Lontoon taideolympialaisten kultamitalisti.

Taitelijana Annanolli tuntee taidehistorian tarkkaan. Hän ei kuitenkaan koskaan juutu historiaan. Hän tuo meille vanhanaikaisia kauneuden kaikuja, mutta aina uudistavasti ja katse kohden tulevaa. Hänen teostensa kauneus ei ole jo moneen kertaan nähtyä vanhan toistoa, sillä hän yhdistää rohkeasti. Hänen teoksissaan saattaa yhdistyä bysanttilainen kullan loisto, japanilaiseen herkkään piirrokseen ja Caravaggiomaiseen teatraaliseen valon käyttöön.

Yhteystiedot