Kukan anatomia - Gumbostrand Konst & Form
Elämän suuriin hetkiin liittyy aina kukat, erityisesti ruusut. Ne ovat hiljaisia todistajia syntymälle, rakkaudelle ja kuolemalle. Maalauksissani tutkin viivaa ja kuolevia kukkia – sitä, miten kukka muuttuu, kun se vapautuu elollisuuden kahleista. Kukan anatomia on minulle elämän anatomiaa: miten elämä rakentuu, kukoistaa ja hiljaa purkautuu osiin. Kukan kuivuminen ei ole loppu, vaan pysähtynyt liike, joka paljastaa olemisen kerrokset. Minua kiinnostaa erityisesti ruusu, sillä siihen kiteytyy koko ihmisyyden mitta – intohimo ja hauraus, ärsytys ja lumoutuminen, muisti ja symboli.
Linnut ovat kuin ajatuksia, jotka liikkuvat tietoisuuden ja alitajunnan välillä. Ne kantavat viestiä muutoksesta, siirtymästä ja läsnäolon hetkellisyydestä. Niiden lento on kuin hengitys, joka yhdistää maan ja taivaan, näkyvän ja näkymättömän. Maalauksissa lintujen liike on sekä sisäinen että ulkoinen – ne edustavat sitä, mitä ihminen ei voi sanoin sanoa: kaipuuta, vapautta ja rauhaa. Lintu on sielun muoto.
Lehtimetalli on teosteni valo ja paino. Sen loisto on muistutus arvottoman ja arvokkaan rinnakkaisuudesta. Usein liitän lehtimetallin toisen hylkäämälle pöytäliinalle tai kankaalle – pinnalle, joka on kantanut elämää, yhteisiä hetkiä ja arkista aikaa. Kun lehtimetalli lasketaan sen päälle, syntyy uusi kerros: unohdettu saa merkityksen, hylätty muuttuu merkitykselliseksi. Kun valo osuu pintaan, se muuttaa kuvan – aivan kuten kokemus muuttaa muistoa. Lehtimetalli on maallinen ja pyhä yhtä aikaa; se tekee näkyväksi sen, mitä ei voi maalata: ajan hengityksen ja ihmisyyden jäljen.
Näyttelyn taustalla kulkee myös isoäitini muisto. Hänen hääkuvansa on kuin hiljainen runo, joka kantaa sukupolvien yli. Katseessa on toivoa, luottamusta ja jotain sellaista, mitä ei enää ole olemassa. Hänen muistonsa kertoosiitä, että kauneus ja inhimillisyys voivat säilyä, vaikka kaikki muu muuttuu.
Kukan anatomia on siis elämän anatomiaa. Se on liike, joka ei pysähdy, vaikka kuva pysähtyy. Maalaaminen on minulle tapa koskettaa tuota liikettä – löytää hetki, jossa valo ja varjo ovat yhtä, ja jossa kaikki muuttuu, mutta mikään ei katoa.
